fbpx
 

Author: tommi

Ihmisten hyvinvoinnin peruspilareina toimivat kattavat kulttuuri- liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Helposti saavutettavat ja monipuoliset kulttuuri- ja liikuntapalvelut maksavat itsensä takaisin ja ovat parasta terveydenhoitoa kohottaen alueen ihmisten elämänlaatua. Näiden palveluiden kehittämisellä ennaltaehkäisemme myös hoidontarpeita. Meidän tulee entisestään kehittää palveluita huomioiden erityisesti pohjalaisalueille vuosien aikana kehittynyt kulttuurin...

Meidän tulee nostaa Suomessa koulutuksen tasoa panostamalla sivistykseen – kestävällä tavalla. Vain siten pysymme maailman kärkimaiden joukossa jatkossakin. Vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua ja saavutettavuutta. Lisätään korkeakoulujen aloituspaikkoja erityisesti kasvatusalalle sekä sosiaali- ja terveysalalle. Meidän tulee vahvistaa korkeakoulujemme autonomiaa ja pohjalaisedustajina puolustettava pohjalaismaakuntien korkeakouluja sekä niiden asemaa...

Olemme poikkeuksellisen suurten haasteiden edessä - tulevat ajat tarvitsevat parhaat mahdolliset päättäjät ja ennakkoluulottomat visionääriset johtajat. Tulevan Suomen hallituksen on päätöksenteossaan tehtävä ihmisten arkea helpottavaa politiikkaa ja meidän on löydettävä ratkaisuja energia- ja talouskriisin selättämiseksi uusilla innovaatioilla sekä Suomen huoltovarmuuteen panostamalla.  Energian ja sähkön riittävyys on...

Tällaisena aikana emme tarvitse julistajia tai kauhistelijoita, vaan ratkaisijoita.  Tarvitsemme positiivisestieteenpäin katsovia periksiantamattomia johtajia ja poliitikkoja, jotka uskovat huomiseen ja myös luovatuskoa tarvittaessa omalla esimerkillään. Sisua, tekoja ja sisukkuutta. Tässä maailmantilanteessa meillä ei olevaraa jäädä tuleen makaamaan. Meillä ei ole varaa jättää myöskään ketään päätöksenteon...

Seuraavan Suomen hallituksen tulee palauttaa arvostus työntekoon, sivistykseen ja rohkeaanyrittämiseen. Koulutus tarvitsee tukensa ja työnteon verotusta tulee keventää siten, ettäihmisille jäisi palkasta nykyistä enemmän omaan käyttöön. Sen sijaan on olemassa moniakohteita, joista voimme hakea sopeutuksia seuraavalla vaalikaudella. Ohessa muutamianostoja Kokoomuksen esittämästä vaihtoehtobudjetista miljardin euron säästölistana,...

Vaasaan jo vuosikymmeniä kaivattu tekojäähanke nytkähti yhden askeleen eteenpäin kaupunginvaltuustonhyväksyessä hankkeen suunnittelumäärärahan ensi vuoden 2023 budjettiin.Vaasassa jääliikunnan harrastajien keskuudessa tekojääradan puuttuminen kaupungista on herättänytkeskustelua jo useamman vuosikymmenen ajan. Tekojäärata on modernein jäähdytysjärjestelmintoteutettava ulkoilmassa sijaitseva jääliikunnan alusta, jonka käyttäminen on mahdollista myös useidenlämpöasteiden ilmastossa ja leutoina...

Olemme tilanteessa, jossa elinkustannukset nousevat energian- ruoan- ja polttoaineen hintojen sekä korkotasojen kohotessa ennätyskorkealle. Tällaisina hetkinä meidän päättäjien tulee kaikilla tavoin löytää keinoja lisätä ihmisten osto- ja maksuvoimaa mm. veronkevennyksin. Ihmisille tulee palauttaa turvallisuuden tunne ja varmuus omasta taloudestaan sekä usko paremmasta tulevaisuudesta. Vaasassa kokoomuslaisten...

Suoritin aikanaan asepalvelukseni Kauhavan lentosotakoululla. Saapumiserämme oli yksiviimeisimpiä Kauhavalla varusmiespalveluksensa suorittaneita. Eräs aamu harjoituksessa olierityisen mieleenpainuva, muistan hyvin sen päivän. Keväällä 2012 oli kaunis helmikuinentalviaamu. Saimme Menkijärvellä käynnissä olevaan harjoitukseen tiedon Kauhavanlentosotakoulun lakkauttamisesta. Tieto iski kovaa. Muistan tuolloin sanoneeni, että jonain päivänä palautamme joukko-osaston pohjanmaalle. Tuostahetkestä...

Laskujen mukaan liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle jopa seitsemän miljardin euron vuosittaisen kustannuksen(UKK-instituutti, 2018). Olemme saaneet lukea viime aikoina kulttuurin ja liikunnan alalla toimivien paikallistentoimijoiden ja yhdistysten ahdingosta koronaepidemian vuoksi. Suomessa kytee liikuntapommi, tai pikemminkinliikkumattomuuspommi. Uusien hyvinvointialueiden palveluiden rakentamisessa meillä on tuhannen taalan paikkavastata tähän ongelmaan. Aiheeseen...