fbpx
 

maaliskuu 2023

Ihmisten hyvinvoinnin peruspilareina toimivat kattavat kulttuuri- liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Helposti saavutettavat ja monipuoliset kulttuuri- ja liikuntapalvelut maksavat itsensä takaisin ja ovat parasta terveydenhoitoa kohottaen alueen ihmisten elämänlaatua. Näiden palveluiden kehittämisellä ennaltaehkäisemme myös hoidontarpeita. Meidän tulee entisestään kehittää palveluita huomioiden erityisesti pohjalaisalueille vuosien aikana kehittynyt kulttuurin...

Meidän tulee nostaa Suomessa koulutuksen tasoa panostamalla sivistykseen – kestävällä tavalla. Vain siten pysymme maailman kärkimaiden joukossa jatkossakin. Vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua ja saavutettavuutta. Lisätään korkeakoulujen aloituspaikkoja erityisesti kasvatusalalle sekä sosiaali- ja terveysalalle. Meidän tulee vahvistaa korkeakoulujemme autonomiaa ja pohjalaisedustajina puolustettava pohjalaismaakuntien korkeakouluja sekä niiden asemaa...

Olemme poikkeuksellisen suurten haasteiden edessä - tulevat ajat tarvitsevat parhaat mahdolliset päättäjät ja ennakkoluulottomat visionääriset johtajat. Tulevan Suomen hallituksen on päätöksenteossaan tehtävä ihmisten arkea helpottavaa politiikkaa ja meidän on löydettävä ratkaisuja energia- ja talouskriisin selättämiseksi uusilla innovaatioilla sekä Suomen huoltovarmuuteen panostamalla.  Energian ja sähkön riittävyys on...